Kosteusmittarin kalibrointi

Terveyspropagandan valossa vääränlainen huoneilman kosteus aiheuttaa monenlaista sairautta. Liian kuiva tai liian kostea ilma on yksiselitteisesti paha ja tämän välttämiseksi on nähtävä vaiva. Niinpä sairaalloisuuttani suunnittelin jo jonkinlaista kosteustuprutinta huoneeseeni tohottamaan ja tätä valmistellessani lisäsin hankintalistalle kosteusmittarin.

Ilmankosteuden mittaaminen on ilmeisimmin mitä hankalin tehtävä, eikä tarkkoja tuloksia saa ilman hankkimatta Väisälän tuotetta. Suuntaa-antavat huonekosteuden ohjearvot kuitenkin ovat lähtökohtaisesti muutaman kymmenen prosentin haarukassa, joten päädyin hankkimaan edullisen, mutta elegantin, hiuksella toimivan viisarimittarin. Siinä siis on sisällä tekokuituinen hius, joka vetelöityy kostuessaan ja päästää viisarin etenemään vastaavaavasti asteikollaan.

Kaupan hyllyssä keskenään samanlaiset mittarit osoittelivat numeroja 30:n molemmin puolin. Kauppoihin päästiin näistä suurinpiirtein keskivaiheilla olevasta yksilöstä. Puhallus alapäähän sai viisarin värähtämään, siispä toimivuus oli näin testattu.

Mittarin pakkauspahvissa oli muutaman rivin mittaiset käyttöohjeet. Käytännössä siinä kerrottiin, että mittari säädetään oikeaan käärimällä se muutamaksi tunniksi märkään pyyhkeeseen, jonka jälkeen lukeman tulisi huidella jossain 95:ssä tietämillä. Päättelin kuitenkin, että algoritmi ei voi olla näin yksinkertainen. Tutkiskelin hieman intternettiä asian tiimoilta ja näinhän se asia sitten tietenkin on, että ei ole yksinkertaista. Asiasta intoutuneena jäi huomaamatta, että tähän tarkoitukseen pyyhemenetelmä varmaan olisi kelvannut mainiosti.

Ilmankosteusbesserwisserit löytyvät sikarifoorumilta. Havannalaisen pilaantumisen estämiseksi humidoorin olosuhteiden tulee olla tismalleen, ja tämän asian vahtaamiseen on paneuduttu hartaudella. Kyseiseltä foorumilta lopulta löytyi soveliasta keskustelua.

Menestyksekäs mittarin säätö onnistui suolan avulla. Miljoonalaatikosta löytyi lasipurkin kansi, jonka käänsin kumolleen ja kaadoin siihen lusikallisen ruokasuolaa. Pudottelin suolan päälle vettä sopivasti niin, että puolet suolasta jäi kuivaksi, puolet märäksi. Suljin mittarin ja purkin kannen kaikki minigrip-pussiin ja jäin odottelemaan tilanteen tasoittumista.

Ideana on, että pussissa oleva vesi alkaa höyrystyä lisäten ilmankosteutta pussin sisällä. Lopulta suolalle ominainen kosteustaso on saavutettu, jonka jälkeen suola alkaa imeä ilmasta ylimääräistä kosteutta itseensä. Eri matskuilla tämä ominaistaso on erilainen, eikä varmaankaan varsinaisesti tiedetä, mistä asia johtuu. Maailmanjärjestys vain on tämä.

Koska kotona mittaria käytettäneen jossain 20-50 % aluella, tarkinta olisi käyttää samanlaisen ominaisominaisuuden suolaa, esim jotain megakloridia mgcl2, jolla päästään 30 %:n tietämille. Ei nyt kuitenkaan ollut kaapissa sellaista. Ruokasuolalla mittariin pitäisi saada 75 pinnaa, olisihan sekin jo jotain.

Hätäisimmät kertoivat muutaman tunnin riittävän kosteuden tasoittumiseen. Parin tunnin odottelun jälkeen mittari ei kuitenkaan näyttänyt enempää kuin n. 60 %. Ajattelin, että viisari ei ole ehtinyt kivuta tarpeeksi näin nopeasti, joten jätin mittarin rauhaan nukkuakseni hyvät yöunet.

Seuraavana aamuna kosteusprosentti oli noussut 70:een. Tarpeeksi tai ei, mutta ohjeistus kertoi, että parissa tunnissa kosteus olisi tarvittavat 75 ja nyt oli kyseessä jo aika pitkä aika. Ajattelin, että  ruuvia olisi kiristämän puuttuvan viiden asteen verran. Kuitenkin kävi niin, että koko homma unohtui niille sijoilleen kun lähdin teilleni pariksi päiväksi.

Kun palasin matkoiltani takaisin kosteusmittarin ääreen, tilanne näytti kuvan mukaiselta. Suola oli kosteaa keon juurelta, päältä taisi olla kuivaa. Olin nähtävästi lisännyt vettä jaffakorkin pohjallisen katalysoimaan kosteutumista.

V for victory

Jääkiekkohanskojen korjaus

Mitä korjasin?

Toissa talvena kaverini sai uskoteltua minulle, että pipolätkän kolmanneksi tärkein varuste luistinten ja mailan jälkeen ovat lätkähanskat. Laitakahnauksessa saattaa tulla mailaa sormille ja myös mailan käsittely on helpompaa asiaankuuluvilla käsineillä. Asia jäi hautumaan luistelemattoman talven yli, mutta nyt viimein palasin asiaan.

Tein asiaankuuluvat vertailut nettikaupoissa. Läheisessä urheilukaupassa olin jo tarjoushanskat kädessä kävelemässä kassalle, mutta nuukuuttani tarkistin vielä huuto.netin tarjonnan. Siellä olikin tarjolla sopivan kokonumeron Espoo Blues -kuosiset kintaat! Kun kunnoksi luvattiin välttävää, oli laitettava kyselyä, ovatko hanskat kuitenkin ehjät. Vastaukseksi kerrottiin hanskoista löytyneen reiän, joten saisin vaikka noutaa ilmaiseksi.

Sovittiin nouto. Paljastui, että toinen hanska on jotakuinkin käyttökelvottomassa kunnossa, kämmen nirhautunut läpipuhki ja sormien ompeleet irti niin, että sormi itsessään pisti ulos sille varatusta paikasta. Koska samalta myyjältä löytyi puolisolle kelpaava kellopeli, sovittiin yhteishinnaksi 10 e. Kellopelillä tuli äänitettyä vielä samana iltana "Murheesi suista", joten kaupat voitaneen kuitata onnistuneiksi.

Rikkinäinen hanska. Kämmen on puhki. Irronneet sormien ompeleet eivät näy.

Miten korjasin?

Nettihaku tarjosi korjausohjeena lähinnä suutaripalveluita, jossa koko kämmenosa vaihdetaan. Tämä ei tietysti sopinut teemaan, mutta joku osasi kertoa, että kämmenten paikkailu sinänsä voi olla aivan arkipäiväistä hommaa.

Ammoin, hankittuani lankarullan ja neulasetin irronneen napin takaisinkursimiseen, kiinnitin huomiota langan heikkouteen: sen saa nykäisemällä katki. En tiedä millaisia voimia lankaan käy, mutta jokin ompele epäröitti niin, että oli vierailtava askarteluliikkeessä kertomassa tätä huolta. Myyjällä oli tarjota jotain erikoislankaa, jota ei saisi katki paitsi saksilla. Sittemmin tämä rulla on riittänyt satunnaisissa korjailuissa jo useamman vuoden.

Vielä ei ole selvinnyt, mitä matskua kämmenosat normaalisti ovat, kaikenlaista tuotemerkkiä vilisee. Päätin hakea kangaskaupasta tekonahkaa. Tarjolla oli kolmea-neljää eriä, joista valitsin lähinnä vanhan kämmenen tekstuuria vastaavan. Vähin mitä sai, oli kapan mitta x 10 cm, sen verran oli otettava.

Korjaussuunnitelma oli suoraviivainen. Läpinirhautuneesta kohdasta leikkaan ylimääräiset röpelöt pois niin, että jäljelle jää siisti, selkeänmuotoinen reikä. Sitten leikkaan paikkuuaineesta reikää hieman suuremman palan ja operoin sen kiinni. Tällä kertaa reiästä tuli kolmio, luultavasti ympyrä olisi käynyt jopa paremmin.

Kangaskauppias tarjosi erikoista nahkaneulaa, mutta homma onnistui perusohuella neulalla mainiosti, vaikka materiaali on hieman jäykkää painaa läpi. Kaksinkertaisella langalla vuoroin alta, vuoroin päältä, kuvan mukaan.

Oikeastaan ainoa harmi ompelun kanssa oli, että lanka tahtoo mennä kierteelle ja sykkyrään. Sen kanssa pitää olla huolellinen.

Sormet olivat helppo korjata. Ommel oli pelkästään irronnut, joten ompelin uuden langan samoista nahanrei'istä.

Korjattu.

Miten kävi?

Hanskoilla pelattu parit pipopelit ja lämätty siniviivalta yläkulmaan; ei havaittavaa kulumaa.