Ilmankosteuden mittaaminen on ilmeisimmin mitä hankalin tehtävä, eikä tarkkoja tuloksia saa ilman hankkimatta Väisälän tuotetta. Suuntaa-antavat huonekosteuden ohjearvot kuitenkin ovat lähtökohtaisesti muutaman kymmenen prosentin haarukassa, joten päädyin hankkimaan edullisen, mutta elegantin, hiuksella toimivan viisarimittarin. Siinä siis on sisällä tekokuituinen hius, joka vetelöityy kostuessaan ja päästää viisarin etenemään vastaavaavasti asteikollaan.
Kaupan hyllyssä keskenään samanlaiset mittarit osoittelivat numeroja 30:n molemmin puolin. Kauppoihin päästiin näistä suurinpiirtein keskivaiheilla olevasta yksilöstä. Puhallus alapäähän sai viisarin värähtämään, siispä toimivuus oli näin testattu.
Mittarin pakkauspahvissa oli muutaman rivin mittaiset käyttöohjeet. Käytännössä siinä kerrottiin, että mittari säädetään oikeaan käärimällä se muutamaksi tunniksi märkään pyyhkeeseen, jonka jälkeen lukeman tulisi huidella jossain 95:ssä tietämillä. Päättelin kuitenkin, että algoritmi ei voi olla näin yksinkertainen. Tutkiskelin hieman intternettiä asian tiimoilta ja näinhän se asia sitten tietenkin on, että ei ole yksinkertaista. Asiasta intoutuneena jäi huomaamatta, että tähän tarkoitukseen pyyhemenetelmä varmaan olisi kelvannut mainiosti.
Ilmankosteusbesserwisserit löytyvät sikarifoorumilta. Havannalaisen pilaantumisen estämiseksi humidoorin olosuhteiden tulee olla tismalleen, ja tämän asian vahtaamiseen on paneuduttu hartaudella. Kyseiseltä foorumilta lopulta löytyi soveliasta keskustelua.
Menestyksekäs mittarin säätö onnistui suolan avulla. Miljoonalaatikosta löytyi lasipurkin kansi, jonka käänsin kumolleen ja kaadoin siihen lusikallisen ruokasuolaa. Pudottelin suolan päälle vettä sopivasti niin, että puolet suolasta jäi kuivaksi, puolet märäksi. Suljin mittarin ja purkin kannen kaikki minigrip-pussiin ja jäin odottelemaan tilanteen tasoittumista.
Ideana on, että pussissa oleva vesi alkaa höyrystyä lisäten ilmankosteutta pussin sisällä. Lopulta suolalle ominainen kosteustaso on saavutettu, jonka jälkeen suola alkaa imeä ilmasta ylimääräistä kosteutta itseensä. Eri matskuilla tämä ominaistaso on erilainen, eikä varmaankaan varsinaisesti tiedetä, mistä asia johtuu. Maailmanjärjestys vain on tämä.
Koska kotona mittaria käytettäneen jossain 20-50 % aluella, tarkinta olisi käyttää samanlaisen ominaisominaisuuden suolaa, esim jotain megakloridia mgcl2, jolla päästään 30 %:n tietämille. Ei nyt kuitenkaan ollut kaapissa sellaista. Ruokasuolalla mittariin pitäisi saada 75 pinnaa, olisihan sekin jo jotain.
Hätäisimmät kertoivat muutaman tunnin riittävän kosteuden tasoittumiseen. Parin tunnin odottelun jälkeen mittari ei kuitenkaan näyttänyt enempää kuin n. 60 %. Ajattelin, että viisari ei ole ehtinyt kivuta tarpeeksi näin nopeasti, joten jätin mittarin rauhaan nukkuakseni hyvät yöunet.
Seuraavana aamuna kosteusprosentti oli noussut 70:een. Tarpeeksi tai ei, mutta ohjeistus kertoi, että parissa tunnissa kosteus olisi tarvittavat 75 ja nyt oli kyseessä jo aika pitkä aika. Ajattelin, että ruuvia olisi kiristämän puuttuvan viiden asteen verran. Kuitenkin kävi niin, että koko homma unohtui niille sijoilleen kun lähdin teilleni pariksi päiväksi.
Kun palasin matkoiltani takaisin kosteusmittarin ääreen, tilanne näytti kuvan mukaiselta. Suola oli kosteaa keon juurelta, päältä taisi olla kuivaa. Olin nähtävästi lisännyt vettä jaffakorkin pohjallisen katalysoimaan kosteutumista.
![]() |
V for victory |